perjantai 17. joulukuuta 2010

Strategia mediaähkyyn

Nykypäivän lapset ja nuoret eli niin kutsutut millenniaalit elävät hyvin erilaista elämää kuin heidän vanhempansa tai isovanhempansa. He altistuvat jatkuvasti median vaikutukselle, ja se on suuri osa heidän arkielämäänsä. Televisio, internet, radio, kännykkä, sanoma- ja aikakauslehdet ovat aina olleet olemassa nykynuorisollemme, toisin kuin vanhemmalle sukupolvelle.

Oma suhteeni mediaan ja teknologiaan on hieman ristiriitainen. Toisaalta käytän jatkuvasti valtaosaa medioista, mutta jollain tavalla olen melko vanhanaikainen enkä suuremmin välitä uusista teknisistä vempaimista ja en ole yhtä innokas kokeilemaan uusia välineitä. Tulevana luokanopettajana minun olisi hyvä olla hiukan avoimempi uusia keksintöjä kohtaan ja arvostan toki tekniikan ja median tuomaa tiettyä yksinkertaistamista ja helpotusta elämään. Olen kuitenkin melko kriittinen seuratessani medioita varsinkin mainosten ja internetissä liikkuvan informaation suhteen.

Tulevana luokanopettajana aion opettaa lapsillekin samaa kriittisyyttä mediaa kohtaan. Erityisesti internetissä on paljon oikeaa ja hyvää, mutta myös paljon väärää tietoa. Lapsia ei saa yrittää säästää mediatulvalta, mutta sen pitää myös pysyä kohtuuden rajoissa. Lapsella ja nuorella täytyy olla oikeitakin kontakteja median ulkopuoliseen maailmaan, sillä erityisesti television, internetissä surffailuun ja erilaisten pelien pelailuun on helppo jäädä koukkuun. Lapselle tulee myös opettaa, että juuri internetissä liikkuu paljon ihmisiä, joiden tarkoitukset eivät ole hyviä tai oikeita ja mistä sellaiset ihmiset tai internetsivut tunnistaa. Koulukiusaaminen on osaltaan siirtynyt myös median haltuun ja lapsi voi joutua kiusatuksi puhelimen välityksellä tai internetissä. Tällaista kiusaamista on osaltaan jopa vielä vaikeampi valvoa. Tämänkin vuoksi vanhempien ja minun tulevana opettajana tulee olla perillä lasten mediakulutuksesta ja niiden käyttömahdollisuuksista.

Digital storytelling